"...1 8 7 sulle vitun fool..."

Kaikilla on ongelmat, tiedän. Mun ongelmat on nyt kärjistyneet taas muiden ihmisten takia ja/tai vuoksi. Tai ehkä oma moka, itsehän päätin laittaa taas muut ihmiset itseni edelle. Se mut on rikkonut ennenkin, koska aina siitä tulee takkiin.
Fool me once, shame on you. Fool me twice, shame on me, but what about the third time? Everybody´s fool?
Is  The world like garden for fools, foolsgarden? Feels like it.

Tossa alkutalvesta mua kohtasi todella suuri tragedia, joka olisi voinut olla sitäkin kamalampi, onneksi siltä vältyttiin, mutta mun piti kerätä itteni, olla vahva. Pitkään. Liian pitkään. SIksi mä olen nyt niin rikki. Monta tuntia kestää vain nousta sängystä ja sen jälkeen päivät kuluvat henkisessä ahdistuksessa ja pahassa olossa kyynelten valuen äänettömästi pitkin poskia. Olo on epätoivoinen, toivoton, hopeless.
 Tuntuu, että huudan, mutta kukaan ei kuule. Ehkä se on mun oma ajatus, oman tunnemielen luoma vääristymä. Mutta silti musta silti tuntuu.

                                   Mä olisin voinut toimia toisin tossa tragediassa, ehkä mä olisin jopa voinut estää koko tapahtuman, mutta niin ei käynyt. Minusta ei ollut apua, kun sitä olisi tarvittu. Nyt olen yrittänyt olla avuksi, mutta tuntuu ettei sitä ole tarvittu, tuntuu että sitä on vaan käytetty hyväksi. Siksi olen näin paskana. Mä tein kaikkeni, autoin kaikkeni, annoin kaikkeni. Toisen ihmisen hyvinvoinnin takaamiseksi, mutta ilmeisesti en onnistunut. Onnistuin rikkomaan itseni.

Asiasta toiseen, mutta pysytään ystävissä.

Tunnen itseni hyväksikäytetyksi. Monellakin taholla. "Ystävä" aloittaa puhumaan kotonani, 5cm päästä minusta, pian silmät melkein pullistuvat päästä, kun tajusi puhuneensa ohi suunsa. Sinänsä kätevää tulla mun luokse puhuu asiaa ihimiselle ketä täällä ei asu ja asiasta josta mä en saa kuulla. Törkeää. Tahditonta. Vittumaista. 

Tajusin kyllä aika nopeasti mistä asiassa oli kyse, mutta tämä munaton ystävä ei edelleenkään ole asiaa minulle kertonut, siihen salailuun vaan piti sotkea muitakin ihmisiä, sattumalta se mun elämäni tärkein, josta jo puhuinkin. Muuan ystävä myös halusi palata piiriini ja alusta asti epäilin motiivia. Ehkä se oli, että tarvittiin yksi tukipilari lisää hänen tänhetkiseen elämään, mutta mä en nyt vaan kykyne tukee muita. Mutta hassusti sitten nää edellämainitut kolme henkilöä liittyy kaikki yhteen, kaikki tähän samaan asiaan. Eli kolmio kusetti mua. Tai siis luuli kusettavansa. Jostain syystä mulla on vaan aina tapana saada totuus selville, useimmiten vielä vahingossa ja tälläkertaa tajusin asian aika nopiasti. Annoin "ystävälle" mahdollisuuden kertoa mulle asian loppuun kun aloittikin, monen tunnin ajan sinä päivänä ja useita päiviä sen jälkeen. Mitään ei ole kuulunut.

Ystävyys.
Luottamus, rehellisyys, empaattisuus.
Kuunteleminen, tukeminen, auttaminen.
Välittäminen, huolenpito.
Rakkaus.

Oikeesti, jos et halua ihmiselle hyvää, jos et halua olla hänelle ystävä, tee palvelus ja poistu hänen elämästään. Toivon, että te kaikki teette ainakin mulle niin. Mä en tarvii energiasieppareita, hyväksikäyttäjiä enkä valehtelijoita yhtään enempää mun elämään. Käy raskaaksi potkia tyyppejä kokoajan pois elämästä. Vielä raskaampaa se on tehdä uudestaan samoille ihmisille. Ihminenhän on se tyhmin eläinrotu; ihminen ei koskaan ota virheistä opikseen. En edes minä.

HiDi

Superpushup

VMP

Vittu mitä paskaa oikeesti. Niin vitun paskaa.
Eikö mun pitäis luottaa rakkaimpiin? Jep. Pitäiskö niitten sitten olla aina ilmoittamatta mulle mitä tekee? Tai siis suoraan sanoen, ensin jättää kertomatta kun kysyy. Pitäisi vaan kaveri nähä kolmen aikaan. Noh. Kello seitsemän kysyn että mentäiskö kotiin? Sitte kuulen että onkin siirrytty puistoileemaan ja sitte menossa johonkin keikalle! Näkemään kaveria ketä ei ole nähnyt, mutta kenen luona juuri kävi yksi päivä. Ketä siis esiintyy keikalla ja ketä voi nähdä vasta sitten sen jälkeen. Ja sitten sanotaan, että ei mee kyllä yömyöhään. Joo tässä vaiheessa jo tuntui helvetin oudolta. Sitten ei vastata puhelimeen, eikä viesteihin melkeen kolmeen tuntiin. Kerran vaan koitin tosin soittaa.

Sitte tulee hiukan ennen kymmentä (illalla) viesti, että keikka loppu just ja että nyt hänen pitää sitä kaveria nähdä. Siis tässä vaiheessa mä vaan mietin, että eikö sinne olisi voinut mennä vasta myöhemmin? Eikö olisi mulle voinut kertoa kun lähtee, että joo, kaverilla loppuu keikka sit kympiltä, että sen jälkeen vasta nään sitä. Että tosiaan se viiminen bussi tulee tänne 22.50. että varmaan olis siinä vaiheessa sitte jo tajunnut ettei yhtälö toimi. Herää kysymys, oliko koko juttu siis ennalta suunniteltu? Eikä vaan haluttu kertoa mulle. Kun on jotenkin niin helvetin siistiä pelata jotain peliä AVOVAIMONSA kanssa ja jättää kertomatta asioita ja antaa sitten toisen olla turhaan huolissaan ja turhaan odotella kotiin. Joo voin kertoa, että musta tää ei ole yhtään kivaa, vaan vitun vittumaista. 

Ja viestissä vielä kävi ilmi, että rahaa ei ole! Mihin on ne mahtaneet mennä? Puistobisseenkö taas? Jos bussi kotiin maksaa 4,10e niin luulis tajuavan, että sen verran on säästävä sitte. Tai ainakin sitte kun on kaikki tuhlannut niin viimeistään siinä vaiheessa soittaa mulle ja ilmoittaa. Mut ei, mitään ilmoittamisia ei ole ollut. 

Mut nii, eli homma on nyt niin että mulle vaan ilmoitettiin viestillä, että ei sitte varmaan tulla kotiin yötä. Ja kun koitan soittaa ei vastata, ei vastata viesteihin. Että oikeastiko mun pitäisi tässä vaan olla huoleti, niinku toi tossa viestissä kehotti? Olemaan huoleti!
Kun toinen selkeesti jättää kertomatta, että lähden nyt ja tulen huomenna! On vitun vittumaista saada tietää se kympin aikaan illalla, että toinen ei tulekaan kotiin. Ja ettei olla vastattu  puhelimeen moneen tuntiin.

Kellään muulla mitään epäilyksiä? Mulla ainakin helvetisti. 

Ei se tarkoita, että toinen olis tehnyt jotain pahaa, mutta ainakin se saa sen oman toiminnan näyttää helvetin vakavasti siltä. Enkä tajua miksi kukaan, kuka ei tee toiselle pahaa, käyttäytyisi tahalleen niin, että toiselle tulee sellanen olo. En vaan tajua. Mä ymmärrän että teinit leikkii ja teinit pelleillee ja teinit säätää, mutta meidän pitäisi olla aikuisia. Ei kenenkään tunteilla pitäisi leikkiä. Miksi siis oletetaan, että mun tunteilla voi leikkiä? Enkö mä ansaitse totuutta? Ja MIKSEN? Mäkin kerron mihin menen, kun sä sitä kysyt, kerron millon tulen, kun sitä kysyt. Miksi siis  luulet, että sinulla on oikeus käyttäytyä eri tavoin? Luuletko, että sinun arvosi ihmisenä on suurempi kuin minun ja siksi voit polkea mua jalkoihisi? Miksi käyttäydyt kuin en olisi minkään arvoinen?

Joten voitko vittu ystävällisesti kertoa, että mitä helvetin peliä pelaat? Jos halusit että musta tuntuu pahalta niin onnistuit! Voisit sitte vielä kertoa että miksi teit niin?

Ainiin, mun pitää printata tää ulos jos halun että tää tulee sen luetuksi kenelle olen kirjoittanut. Kun siis häntä ei kiinnosta miltä musta tuntuu eikä lue tätä blogia. Koskaan. Kertaakaan.
Hei, jos mun avomies kirjoittaisi tällasta blogia missä kertoo tunteistaan, kyllä mä sitä lukisin!

Vai onko mussa jotain pahasti vialla, enkä vaan tajua? No en kyllä usko, juur vietin tänään 2,5h psykalla ja sain oikein positiivista palautetta ajatuksistani ja käyttäytymisestäni.
Jep, kyllä se sinä olet kuka käyttäytyy väärin mua kohtaan. Tai sitte sä hyväksyt sen, että mäkin käyttäydyn samalla tavalla sua kohtaan. En vaan tajua, että  miksi mä olisin välinpitämätön, kylmä, valehtelisin, jättäisin vastaamatta - ihmiselle ketä rakastan. Kerro sinä.


HiDi

Valehtelisin jos väittäisin...

En ole koskaan väittänyt, että muiden elämä olisi helpompaa kuin mun, tai että mun olisi vaikeampaa kuin muiden. Enhän mä tiedä muiden elämistä oikeasti mitään. Vain sen mitä ne kertoo. Mä tiedän oikeasti vain sen miten vaikeaa mun oma elämä on. Miten vaikeaa mun on sietää itseäni päivästä toiseen, jaksaa herätä taas uuteen aamuun.
Mä tiedän, että se on  helvetin vaikeaa ja sä et tiedä siitä yhtään mitään.

Ja se kun mä sanon noin, ei tarkoita että pitäisin sitä sun elämää helpompana, mä sanoin noin, koska se on ainoa jonka oikeasti tiedän. Myöskään kukaan ei voi tulla sanomaan mulle, että mun elämä on  helppoa, tai että mä katon maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Mun ruusunpunaiset lasit on riisuttu väkisin mun kasvoilta jo kun olin todella pieni, vain lapsi. Siitä asti olen tajunnut ihmisten pettävän toisiaan, käyttävän väkivaltaa, juovan liikaa alkoholia tai käyttävän huumeita/huumaavia lääkkeitä. Tai mikä pahinta, sekoittaa kahta viimeistä. Mä olen sen kaiken nähnyt jo todella pienenä, varmaan olen ollut alle 10-vuotias.

Joten mä en syytä itseäni siitä, että olen realisti. Mä ihmettelen ihmisiä, keillä on edelleen ne ruusunpunaiset lasit ja sitte ne kehottaa mua kattoo maailmaa niiden läpi. Miksi? Miksi mä haluaisin uskotella itselleni, että tää maailma on hyvä paikka? Miksi mä haluaisin sulkea silmäni kaikelta siltä pahalta, jota maailma päällään kantaa?
Mä en vaan ole optimisti enkä pilvilinnojen rakentaja. Mä olen realisti ja pessimisti.
Mä tiedän mitä maailma pahimmillaan voi olla, mutta tiedän myös mitä se kauneimmillaan voi antaa.
Ja taas mun tarvii muistaa korostaa; minun elämänkokemukseni mukaan, mitä maailma pahimmillaan voi olla. Mut on raiskattu, kahdesti. Mut on yritetty kuristaa kuoliaaksi eksän toimesta. Mua on petetty huumeilla, viinalla ja naisilla. Mua on vitsattu sadoilla sairauksilla, lyöty fyysisesti ja henkisesti, niin ihmisten kuin sairauksien toimesta. Mua on pidetty vankina mun omassa ja toisen kodissa, nämä muutamat asiat mainitakseni. Tiedän, että tässäkin jaoin jo liikaa henk.koht. elämääni, mutta täytyyhän mun jotenkin perustella se, miksi mun mielestä mun elämä on ollut vaikeaa.

Tällanen elämä jollekin toiselle olisi lottovoitto! Koska en ole tyhmä, tiedän, että on monia ihmisiä ketkä kärsivät minua eniten. Silti tämä kaikki on tapahtunut mun elämässä ja tän mun eletyn elämän mukaan mä peilaan mulle tapahtuvia/sanottavia asioita.
En oleta että ymmärrät elämääni/tunteitani/ajatuksiani, oletan kuitenkin, että haluaisit ehkä edes yrittää? Minäkin haluan ymmärtää Sinua, vaikken voisi, haluaisin silti edes yrittää.
Kuten yritän ymmärtää matematiikkaakin, vaikka koen olevani siinä lahjaton ja tunnen itseni tyhmäksi ja turhautuneeksi, silti yritän.

Yritän sitä Sinun takiasi, olethan myös ihminen, tässä samassa elämässä kuin minä. Me kuljemme samaa polkua, eri vaiheessa ja eri aikoina elämäämme. Siksi olisi tärkeä yrittää oppia toisiltamme, ikään, sukupuoleen, elämänkokemukseen katsomatta, koska  me olemme rikkaus toisillemme ja meillä on aina opittavaa toisiltamme.

Tulisi myös muistaa, että ihmisillä on oikeus kertoa tunteistaan ja ajatuksistaan, eikä se tarkoita, että Sinun tulisi tehdä asialle/niille jotain. Jos henkilö pitää kaiken sisällään, uskon, että se vain huonontaa hänen oloaan. Mutta mä yritän sitä taas. Alan taas kirjoittaa tänne blogiin enemmän, kirjoitan tänne kaiken miltä musta tuntuu, siten en rasita ketään, siten ketään ei voi olettaa että vaadin häneltä jotain, kun kerron pahasta olostani, koska kerron sen julkisesti ja yleisesti blogissani, en kenellekään henkilökohtaisesti. Joten kukaan ei voi loukkaantua teksteistäni, ei luulla, että yritän saada huomiota tai hyväksyntää. Mä vaan kerron tunteistani avoimesti ja rehellisesti ja jos Sinä et pidä siitä, voit aina sulkea tämän selainikkunan ja olla koskaan palaamatta blogiini. Mutta henkilökohtaisesti en enää Sinua häiritse tunteillani tai ajatuksillani. Katsotaan miten se toimii.
Mutta myös Sinulla on tässä asiassa vastuu. Toistan vanhaa sanontaani; älä kysy mitä mulle kuuluu, jollet ole oikeasti kiinnostunut ja oikeasti halua sitä kuulla. Tästä lähtien Sinä saat vastauksen; lue blogistani jos kiinnostaa. Jos ei kiinnosta, puhutaan Sinun elämästä.


<3 HiDi

Mun elämä, elämä jota vihaan. Ehkä jopa eniten koskaan.

Onpa kivaa kuulla ja huomata miten ihania ihmisiä mulla onkaan ollut ympärillä kaikki nämä vuodet.

Mut parempi saada sekin selville myöhään, kuin ei milloinkaan.

En voi kuin kehottaa teitä elämään elämä niin ettet luota keneenkään. Luotat aina kuitenkin siihen väärään. Aina se pettää keneen luotat.  Tosin aika kuiva elämä se sitten. Mutta parempi kuiva elämä kuin suolainen ja kyyneleitä täynnä. Se on ainakin mun mielipide.

Mä en edelleenkään olisi koskaan syntynyt, jos olisin itse saanut päättää. Mutta mun vanhemmat sen päätti. Eikö niiden sitten olisi pitänyt turvata mulle hyvä elämä? Ei varmaan, mä olen kai tässäkin käsittänyt jotain väärin. Ja luulin tyhmänä, että lapsia kohdellaan samanarvoisesti perheen sisällä. Mikä karvas pettymys.
Ja miten iso pettymys sekin on, ettei ne perheiden ainoat lapset voi koskaan näköjään ymmärtää sitä katkeruutta, mitä lasten eriarvoinen kohtelu voi aiheuttaa. Miten ne ajattelee että MINÄ olen jotenkin viallinen, kun ajattelen näin vaikka äidistäni tai siskostani? Suoraan tuomitaan minut, ajattelematta hetkeäkään sitä, että mistä mahdollisesti saattaisi olla saanut alkunsa tuo vihamielisyys.

On niin helppoa tuomita suoraan kaikki aina mun syyksi. Se on paljon helpompaa kuin katsoa peiliin. Mä olen aina ollut syypää kaikkeen pahaan, en suinkaan ikinä aiheuttanut mitään hyvää kenellekään.
Se on niin helppoa nähdä asiat niin.
Se on niin helppoa paeta omaa vastuuta.
Se on vaan aina niin vitun helppoa ajatella, että kaikki paha johtuu musta.
Ajatellaan sit niin.

Ajatelkaa sit niin. Mulle on meinaan vitun sama mitä te tekopyhät paskat ajattelette. Eläkää te helpoimman kautta, mä olen aina joutunut elämään sen vaikeimman kautta.
Ja kysyn vittu saman kysymyksen taas itseltäni. Että mitä vittua mä teen täällä? Miks vitussa mä otan tätä paskaa niskaan? Miks mä kidutan itseäni kun tiedän, että jossain on paikka mullekin, johonkin mäkin kuulun. Mutta se ei ole tässä maailmassa, ei tässä elämässä, ei näiden ihmisten luona.

Jos joku vielä joskus näkee mut niin oikeesti, jos yhtään välität, auta mua! 

HiDi

GOT

Mun piti ensin valittaa miten paska päivä on ollut. Kirjaimellisesti. Oli siinä jotain kivaakin kyllä, kun kuulin yhden ihanan pariskunnan saaneen todella pieneen ihmeen maailmaan <3 Kuukauden etuajassa, mutta silti kaikki on hyvin, molemmilla :)
Mutta sitä ennen oli pelkkää paskaa. Mutta en mä jaksakaan enää. Mulla on liian kova nälkä. Ja liian vähän energiaa, että jaksaisin tehdä jotain syötävää.

Mutta nyt, arvon herrsväki, mä siirryn GOTin pariin, se on mun uusin koukku! Oho, huutomerkki toimii taas, varmaan taas vaan tän päivän.... Sonni siitä mulle puhu ja oli saanut Sammakon (se oli se isosisko) mukaan siihen ja nyt sitte mäki oon messissä! Alan nyt tosin vasta kattoo ykköskauden seiskaa, mutta koukussa ollaan ja kovin! Ekat kuusi katoinkin aivan putkeen :P 

Ja kuin tilauksesta, yhteen ihanaan blogiin oli ilmestynyt päivitys photoshootista joka kohdistui, tietenkin blogin ihanaan kirjoittajaan, mutta kuinka ollakaan, mun GOTin suosikkihahmoon! Oon ihan rakastunut tohon naiseen, miten kukaan voi olla niin kaunis?

Tän kuvan otin vaan jostain netistä. Toi nainen on niin kaunis. Ja miten sille voi sopia valkoinen tukka noin hyvin, vaikka onkin tumma? Oli miten oli, kaunis on Emily <3

Nyt Idan postaus ja sen jälkeen GOT.

Ymmärtäkää toisianne. Avain siihen on kuuleminen. Kaikki kuulemme kun toiset puhuvat, mutta kuuntelemmeko?

<3 HiDi

Muokattu 17.6.2013

EDIT. Oli pakko tulla laittaa tähän vähän selvennystä.
Mä en siis yhtään pidä näistä "Keep calm..." -kuvista. Miks pitäs olla calm? En tajuu. "Eiks kukaan keksi mitään muuta?" Ajattelen aina kun nään näitä ainakin kerran päivässä jonkun blogissa.

Sonni sitte tuli kylään taas ja sano että "Hei, nyt tehään sulle tällanen oma Keep Calm -juttu." Mä olin siihen heti, että ei varmasti, että vihaan sitä calmia. Sonni sit sano et siihen voi laittaa jotai muutakin. Ja tää oli sitte mun eka lause sen jälkeen ja tästä sitte tehtiin tää mun juttu :D

En siis tajua missä ihmisten mielikuvitus on vai miksi kaikkien pitää kehottaa kaikkia olee calm? Mä en ainakaan ees haluu olla ;P

Ja niin, mulla lopetti eilen näppäimistö yhteistyön, mutta onneksi lomautus koskee vain muutamaa näppäintä. Mutta huutomerkkiä en siis voi enää käyttää, en tabia, en escia enkä ykköshuutomerkkiä. Nice. Mulla on kova ja kantava ääni niin millä mä sitä nyt tehostan näissä teksteissä? Onneks kysymysmerkki sentään toimii, kun mulla on aina niin paljon kysyttävää :P

Mut joo, mä alan nyt valmistautuu imuroimalla, kun siskontyttö Idudadu tulee huollattaa mulle hiuksensa.

Vi ses.

<3 HiDi

DPD

On sitte todella paska kuljetusfirma.
Tilattu yli huntin paketti Saksasta siten, että se tuodaan ihan kotiin sisälle asti. Paketti painaa taas varmaan sen 25kg about.

Noh, mä olin psykalla ja mun mies jäi kotiin nukkuu. Kun mä tuun takas kotiin, niin ihmettelen ettei paketti ole tullut. Katon netistä että missäs se menee. Ai, ne on muka yrittäneet tuoda sen, muttei olla oltu kotona. Mielenkiintoista. Mä soitan as.palv. ja siellä muija soittaa sitte kuskille. Ai siksi ei olla tuotu, kun alaovi lukossa? No ei muuten ole, takaovi kyllä on lukossa, niinkuin yleensä aina kerrostaloissa, mutta mein etuovet on kyllä auki klo. 20 asti. Eikä oltu soitettu kun ei ole kuulemma numeroa, vaikka sen olen tilauksen yhteydessä antanut.

Puhelu tuli maksamaan yli 2e, veikkaan että yli kolmekin helpolla. Vituttaa sekin. Kun ei ole mun vika, että kuski on niin idiootti, ettei erota kerrostalon takaovea etuovesta. Etuovissa on yleensä numerot/kirjaimet ja sisäpuolella näkyy nimilista. Näitä mitään ei ole meidän takaovessa, silti toi älyn jättiläinen on onnistunut sekoittaa ovet.
Ja sitte tää as.palv. muija sanoo, että meidän pitää itse hakea paketti myöhemmin tänään jostain tai odottaa maanantaille, kun kuski on JO Naantalissa! Mähän siis asun Raisiossa joka on Naantalin naapuri, että hiukan naurattaa, kun on kuski jo niin kaukana. Jos se on Turkuun takasin menossa, niin tää on matkan varrella. Ja kun edelleen, ei ole minun,  maksavan asiakkaan vika, jossei kuski älykkyysosamäärä riitä oikean oven etsimiseen. Ja sen sanoin tälle as.palvelijallekin.

---

Pari puhelua takana ja silti samassa pisteessä asia, kuski ei muka ehdi enää tänään tuomaan (kello oli vajaa 12). En todellakaan suostu tähän.

--

Puhelu lisää ja paketin pitäisi tulla klo 13.15, katsotaan......

--

Niin ja mun uus psyka (lääkäri) on paras mitä mulla on tähän mennessä ollut, jeee!!!

Riiviö on taas mun sylissä ja kehrää ja kynsii mun dekolteeta, au! Se kun aina tassuttelee ja nyt kun sillä on kynnet, niin raukka ei ymmärrä että sattuu  :( On se aika raukka muutenkin, kun jää noista kynsistään kaikkialle kiinni missä sitten tassutteleekin tai teroittaa kynsiä. Mun suloinen vanhus karvakasa <3

Kivaa vkoloppua kaikille! Mulla taas kotiviikonloppu edessä :)


<3 HiDi

No ei sitte!

Mun piti kirjoittaa blogi kuvilla, mutta ei. Siirsin kuvat puhelimesta koneelle, sieltä valitsin kuvat jotka voisin julkaista muokkauksen jälkeen. Mutta joo, ei tosiaan ole kuvanmuokkausohjelmaa koneella. Tai joo, on toi Paint, mut siihen en koske, en ikinä. Enkä taas vastaavasti koske mihinkää Photoshopiin tms. 

Mä haluan vain cropata, muuttaa kirkkautta, ehkä värisävyjä ja ehdottomasti poistaa punaiset silmät. En tajua ihmisiä ketä kehtaa julkaista kuvia, joissa on punaiset silmät. Se on NIIN helppoa ottaa ne pois, että viimeistään ekaluokalla jokaisen pitäs se osata. Tai sitte ei vaan saisi julkaista kuvia. Toinen juttu on, että samalla tavalla lailla pitäs kieltää ihoon koskeminen, kun muokkaa kuvia. En tajua sitäkään miten ihmiset kehtaa julkaista ittestään kuvia, joissa kasvojen iho on todellakin blurrattu (tai jotain muuta, en tie sanastoa) siten, että se oikeen huutaa sieltä, että "tää ei oo mun iho, tää on ihan vaan muokattu ja pidän ihmisiä niin typerinä ettei ne tajuaa sitä". Sit kommentit on täynnä, että "miten sulla on noin hyvä iho?" "Mitä meikkivoidetta käytät?" Ja bloggaaja vastaa auliisti meikkivoiteen nimen ja kiittää kommentoijaa. WTF?!?! (WuTangFinland) Eikös sen bloggarin pitäs viimeistään siinä vaiheessa kertoa, että kuvaa on käsitelty ja paljon! Varsinkin kasvoja, varsinkin ihoa, mitä mun mielestä _ei koskaan_ saisi käsitellä (ellei sitte ole todellinen ammattilainen jne.) Mitä järkeä muutenkaan on yrittää antaa itsestään silkosempi tai parempi kuva, kuin oikeasti on? Eikö tulla ajatelleeksi, että ehkä joku joskus näkee sut oikeesti ja näkee miltä näytät oikeesti?


Mut joo, se siitä avautumisesta. Joku jos tietää jonkun todella yksinkertaisen kuvankäsittelyohjelman (ilmaisen) saa vinkata! Ja kun en tosiaan päässyt noita muokkailee niin laitan tähän muutaman kuvan jolle ei tarvinnut tehä mitään.

Tässä joku noista pipoista mitä oon virkannu. Aloitan siis ihan ketjusilmukoilla ja sitten teen siitä renkaan johon alan tekee pylväitä ja lisään silmukoita alussa joka toisen silmukan jälkeen ja kun rivi vaihtuu, niin aina askeleen harventuu se lisäys. Ja kun on tarpeeksi iso se pipon "pohja", niin lisäys lopetetaan ja jatketaan normaalisti virkkausta, kunnes pipo on tarpeeksi iso.

Jos joku haluaa tietää enemmän virkkauksesta tai ohjeista, niin kysykää vaan :) Tein tossa bikinitkin. Alaosa on läppä mut yläosasta tuli tosi kiva! Siitäkin kuvaa sitte joskus.. Virkkaan myös edelleen sitä tilkkutäkkiä pikkuhiljaa. Pipoja on nyt tullut tehtyä eniten ja tein siskolle talviversion, mutta kun se tuli kylään, se vei mun kesäpiponkin minkä olin tehnyt itelle :D

Tässä on tää talvipipo minkä tein mun siskolle. Otin vaan nopee vessassa kuvat peilien kautta, kun se oli mun omassa päässä ja lähetin siskolle kuvia, että kelpaako. Kelpas se! Istu se päässä täällä illan vaikka oli lämmin :D

Asiaa olis ja kuviakin, mutta jos mä nyt lopetan. Alko taas vituttaa. Mä alan kutoo. Aloitin eilen tekee haaraosattomia villahousuja eli superpitkiä säärystimiä eli reisistimiä :D


<3 HiDi

chat

Last summer

"so? she wasnt the right one for u and that was a teach and someday u found or meet that right one or atleast better one."

"people need different kind of people beside them in different times on a lifetime, u know. she was right for u then but life goes on, peoples goes on too, someones faster, someones to another directions...."

 "More wrong people u met on your life, more closer u have to be that right one."

" if u nevet try out nobody, even wrong ones, how can u met the right one?"

"U really cant find anything by looking, u just have to stop that and start living and someday, she appear to you, just when u dont expect."

             Halusin teillekin avata muutaman lentävän ajatukseni elämästä :)

Love my haircolor

Anteeksi mun huono englanti, oli vaan pakko kopsata tänne mitä heittelin yhessa chatissa yhelle ihmiselle. En todella luule osaavani englantia enkä kaipaa siitä mitään oikeinkirjoitusoppeja, koska asia varmasti on kuitenkin esitetty niin, että sen ymmärtää?
 Capish?

Olen kans pahoillani etten oo postannut :( On ollut vaikka mitä ja niistä postailen myöhemmin. Kaikki on kuitenkin hyvin :) Kipeenä vaan oon ollu taas tai edelleen, tuntuu ainakin ettei tässä välissä ole ehtinyt terveenä olemaan. 

Ja ilman tupakkaa olen edelleen! Oonkohan ees kertonut siitä? Etten ole viime syyskuun jälkeen tupakoinut kun viime toukokuussa todettiin astma niin piti sit lopettaa ja hyvä  niin!

 Ainiin, edellisyönä heräsin johonkin meteliin joka kuului toisesta asunnosta. Mun kissa Riiviö nukkus mun päällä (kuten aina, siis vaikka olen kyljelläni, se makaa mun päällä, lonkalla tai kyljellä, selälläni kun ooon niin hän on ihan kaulalla) ja säikähti ääntä ja hyppäs vauhdilla pois. Tunsin samalla järkyttävän kivun ja repäsyn vasemmassa suupielessä ja veri tirskahti suuhun. Äkkiä ylös ja peilin eteen. Eihän siitä veren läpi mitään nähnyt vaan aikani vesihanan alla oltuani ehdin nähdä, että hyvin oli käynyt. Hetken jo luulin, että tikkejä tarvii. Riiviön kynsi siis oli koukannun mun suun sisäkautta ja yrittänyt repeytyä huulen läpi kun oli pompannut pois, mutta onneks jostain syystä irronnutkin "takakautta" ja tuli vaan "pieni" vekki. Ei se riittänyt, kun aamulla ripustin pyykkejä niin kolautin ihan sen huulen viereisen kohdan täysillä pyykkitelineeseen ja siinä tirskahti sitte taas vedet silmiin ja huuli turposi samantien ja taas oltiin vesihanan alla. Olin varma, että tulee sininen huuli ja saan ilmaset täytteet alas, mutta eih, aika normaalilta toi näyttää. Joten tässä oli kaksi kertaa onni onnettomuudessa :)

Loppuun vielä supernolo posetuskuva xD

Mutta tän piti olla vain nopee postaus ennen suihkua! Mutta taas mä oon jaaritellu monta metriä eikä mitään asiaa :D 

Kuvasateen ajattelin laittaa huomenna tulemaan mun loppuvuodesta :)



Mintulle iso kiitos tunnustuksesta, teen sen kunhan ehdin, äääh! <3 oot ihana <3

How R U doin'?

Ehkä maailman yleisin kysymys; "Mitä sulle kuuluu?"

Mutta kuinka moni sitä kysyvä oikeasti haluaa vastauksen siihen? Uskon, että aika harva.

Mua ainakin suuresti ottaa päähän (mua tosi lähelläkin olevat) ihmiset ketkä tätä kysymystä esittää silleen muutenvaan. Siks mulla onkin tapana vastata; "Haluatko oikeesti tietää vai vastaanko vain, että "hyvää"?" Ja jotkut hämmentyy. Jotkut sanoo suoraan, ettei halua kuulla ja nämä  ihmiset harvoin ovat ystäviäni tai että olisin  heitä edes sellaisena pitänyt. Tosin, jos kaikki vastaavat näin niin kenelle kerron miltä musta oikeasti tuntuu?

Joo psykalle.
Riittääkö se? Riittääkö, että vain tuntematon ihminen tietää miten paha sulla on olla? Että täysin tuntematon, sun vapaa-aikaan mitenkään liittymätön, henkilö on ainoa, joka tietää sun suurimmat murheet ja ahdistavimmat ajatukset. Mun mielestä ei ikinä. Tässä vaiheessa kuvaan pitäisi tulla ystävät ja perhe.

Jokaisella pitäisi olla ihminen elämässään kenelle voi puhua aivan kaikki asiat. Se ihminen tuntisi sut täysin, sun arkirutiinit, pahimmat olot, vaikeimmat ajat ja lohduttaa, kun itket. Mä luulin, että mulla on näitä ihmisiä. Karu totuus on, että luulin väärin. Luulin että voin sanoa ääneen jos mulla on niin paha olo, että tuntuu että haluaisin kuolla.

Musta on eri asia haluta kuolla kuin, että tuntuu siltä kuin haluaisi kuolla.
Musta toi tunne kuvastaa sitä miten paha on ihmisen olla, ettei osaa hallita ajatuksiaan ja tunteitaan ja helpoimmalta silloin tuntuu kun vain kuolisi pois. Pääsisi eroon kaikesta tuskasta, kaikesta paskasta jota on harteillaan kantanut about 30 vuotta.
Mä olen niin hannari, etten sitä koskaan tee. Miksi tekisin kun aiemminkin olen epäonnistunut? Olenhan niin paska, että siinäkin epäonnistuin.

Ei, mä en halua kuolla. Mä haluan olla onnellinen! Elää täysillä, rakastaa, nauraa, iloita.. Mutta en mä voi silti sille mitään, että joskus tuntuu että haluaisin kuolla.
Onko se väärin? Enkö saa tuntea näin? Vai enkö vaan saa kertoa sitä läheisilleni, jottei heille tulisi pahaa oloa? Eikö heidän myös silloin tulisi olla kysymättä minulta miten voin, jos he eivät kuitenkaan ole valmiita ottamaan vastausta vastaan? Eikö kukaan kanna vastuutaan?

Kun mä kysyn ihmiseltä mitä sulle kuuluu? niin tarkoitan sitä oikeasti. Haluan oikeasti tietää mitä sinulle kuuluu ja odotan rehellistä vastausta. Tämän mukaan itsekin vastaan (usein) totuudenmukaisesti, joka kuitenkaan ei selkeästi miellyttänyt kysyjää.

Älä (ainakaan multa) kysy mitä mulle kuuluu, josset siihen vastausta halua vaan small talkkaat. Totea sitten vaikka, että onpas kaunis päivä! johon voin yhtä aivottomasti todeta, että niinpäs onkin, kivaa tää talvi kun vihaan talvea! ja se siitä!

Se siitä avautumiseseta.

HiDi

"Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan..."

Eli toista kirjoitusta toisen perään heti vain kun on aikaa ja ajatuksia :D

Kun postasin nuo mun meikittömät ja käsittelemättömät kuvat äsken niin tajusin, etten ole käyttänyt ripsiväriä sitten syyskuun alun, eli kahteen kuukauteen :O Ja siis ennen mulla oli PAKKO olla edes ripsiväriä, kun ulostauduin (joo törkeä sana mitä käytän, mutta sopii mun huumoriin :D) kotoa. Ehkä siihen oli ajanut se, että työskentelin kauneudenhoitoalalla lähes kymmenen vuoden ajan ja siellä oli toki oltava huoliteltu eli kevyesti ehostettu ja hiukset kunnossa. 

Mutta nykyään mä olen lähes aina ilman  meikkiä. Kokonaan ilman. Tuntuukin todella ihanalta laittaa vähän meikkipohjaa (käytän BodyShopin all-in-one-face-basea) ja hiukan aurinkopuuteria, niin heti olo on kuin 25 vuotiaalla :D
Suurin muutos kyllä minulle itselle mielestäni tulee kun laitan ripsiväriä. Olen luonnostaan blondi joten kaikki karvani ovat myös vaaleat ja siis ripset myös. Kun seuraavaksi laitan ripsaria niin otan teille kuvan siitä, ihan vaan, että näette sen SUUREN eron kun silmäni oikeina avautuvat :)

Ihme hölötystä taa pidän täällä.  Noh, mutta onhan tää mun blogi :D Piti ihan selkeästi kirjoittaa siitä miten en käyty nykyään meikkiä enää ja siirtyä kuvan muokkaus sepustukseen mutta käy se näinkin, sekavasti ja paljolla puheella, kuten muutenkin mun elämässä :D
Mutta siis tosiaan, mä en ole koskaan käyttänyt photoshopia (piste?!) tai oikeastaan mitään muutakaan kuvanmuokkausohjelmaa. Ainoa mitä yleensä teen kuville on rajaus, punasilmäisyyden poisto ja ehkä kontrastia säädän. Eli mun kuvat on aina, ja ovat aina olleetkin, todella raakoja totuuksia minusta.

Tosin nyt pari päivää sitten latasin mun luuriin jonkun CartoonCamera -sovelluksen jolla saa erikoisia kuvia ja testailin sitä kissoihin ja itseeni ja tähän ajattelin laittaa muutaman. Aika hauskoja noi on ja saa varmaan paljon kivempia kun vähän jaksaa säätää asetuksilla. Itse harvoin jaksan ja otan vaan kuvan ja lataan vaan sen sinne minne onkaan menossa, sen kummemmin miettimättä, että sopiiko tai käykö tai pitäiskö koittaa toista kulmaa. Äsh, mä meen ja teen ja sit katotaan mitä tuli :D 

Paitsi ammatissani, siinä olen täysin päinvastainen; täydellinen perfektionisti ;)

Karri

Riiviö

pojat pusuttelee <3

The dark side of me

me on my bed

Mä en oo syöny vielä mitään, alkaa tulla huono olo. Vettä ja kahvia, ei terveellistä! Ja mun piti NIIN aloittaa terveellisempi elämä. Noh, en ainakaan sitä röökiä enää polta!

Hei haluatteko kuulla jostain tietystä asiasta elämässäni? Tai mun kantaa johonkin? Mä olen aika suorasanainen ja mulla mielipide moneenkin asiaan ja AINA perustelen sen. En voi sietää ihmisiä ketkä kertovat mielipiteensä aina helvetin auliisti, mutta kun kysyt Miksi? , on heidän vastaus että "se vaan on niin" tai "siksi!" ja voi hitto että palaa käämit! Olen siis niin kamala ihminen, että jos keskustelen jonkun kanssa jostain  niin tulee hänen aina perustella miksi asia on hänestä niin :) Mutta mielestäni se on ainoa tapa olla jotain mieltä jostain ;)


HiDi

JAIKS!

Siis tästäkö tää nyt lähtee? Tai no lähtee lähtee, mutta mihin hittoon? Ja miten pitkäksi aikaa? Niin siis tää mun blogi.

Mä en oo koskaan kirjoittanut blogia. PISTE!
Joo, mä pelaan joskus jopa yksinäni tota peliä. Siis Levottomat elokuvasta tuttua "Mä en oo koskaan.." Ihan loisto peli, seurassa ku seurassa, mut nyt multa lähti taas yks pointsi pois..



Juu eli, päätin aloittaa tän blogin kirjoittamisen, koska mulla ei oo oikeestaan harrastuksia. Tai no tykkään hirveästi lukea muiden blogeja! Tuolla jossain vissii näkyykin, että mitä blogeja luen, niin sieltä voi niitä kiinnostuneet katella. Harrastuksena tosin mulla taitaa olla säännöllisen epäsäännöllinen sairastelu erilaisiin flunssiin. Mullakun on immuunivaje, niin saan helposti kaikki ilmassa pyörivät flunssat ja muut virustaudit. Astmakin todettiin kesän kynnyksellä ja samaan syssyyn sitten ilmeinen allergia esim. hiusväreille. Tai lähinnä sille yhelle aineelle värissä. Mutta ihotestit on TYKSissä ens kuussa. Sillo sitte siitä enemmän. Nyt tosiaan on kaksi kuukautta kipeyttä takana ja voin kertoa, että on pirun tylsää ja masennus senkun tuntuu syvenevän, huoh. Nytte olen yksin kotona, kun mun mies on omassa kodissaan. Tai on hänen sulostuttava kissa kuite täällä mun seurana <3

Mulla muuten tais poksahtaa kiintolevy TAAS tossa joku aika sitten ja vielä on epäselvää saako sieltä jotain talteen. Eli kuvia mulla ei ole tässä koneella nyt yhtään! Mutta kaivan niitä jostain ja jotenkin opettelen lisäämään tänne jotenkin. Mua saa siis neuvoa jos kyselen tyhmiä tai tää mun blogi on ihan päin hemmettiä :D


Niin ja tää on ihan siksi  aikuisille suunnattu blogi, koska mä on aika masentunut tällä hetkellä. Olen ollut monta vuotta. Joskus tulee ehkä purettua asioita tänne, kun sydämeen sattuu ja se teksti ei aina välttämättä sovi nuorille. Olen käynyt läpi rankkoja asioita, rankkoja aikoja ja miten muuten niitä purkaisi ja käsittelisi, kuin rankasti?

Mä sanon aina asiat suoraan, en mielistele. Osaan toki käyttäytyä jos niin haluan, onhan mulla kuite yli 10v kokemus asiakaspalvelusta ja oonkin siinä huippuhyvä! Ei, mulla ei ole hyvä itsetunto, mutta tiedän, että työssäni olen loistava, siihen se mun loistavuus sitte jääkin. Paitsi käytän kyllä heijastinta :D
Mutta toi, että sanon asiat suoraan ei maistu kaikille. Mutta se on mun tyyli. Mä en aio itseäni muuttaa, olen sen jo kerran tehnyt kuutisen vuotta sitten. Jätin mun entisen elämän ja nimen taakse (jos kiinnostusta voin kertoa siitä tarinasta enemmän) ja yritin aloittaa uuden, paremman ja toivottavasti onnellisen elämän.

Ja sillä tiellä olen  nyt. Haluan, että parannun. Haluan päästä johonkin työhön, johon fyysiset (ja henkiset) sairauteni joustavat. Olen saanut elämääni ihanan miehen, jota rakastan. Ollaan oltu nyt yhdessä reilu puoli vuotta ja yhteensä viikon ollaan oltu erossa toisistamme. Outoa. Olen aina luullut, että olen erakko ja viihdyn yksin. Nyt sitä kuitenkin on viihtynyt todella hyvin toisen kainalossa. Ja on ollut kiva saada miehen mukana kissakin elämään taas. Mulla itsellä oli  2 kissaa, mutta mun rakas äiti ryösti ne ja omisi itselleen. Mutta onneks saan heidät taas pian hoitoon, sitte tulee ainakin kuvia :)


Mulla oli myös 3 nakurottaa kevääseen asti, kunnes heidän tuli aika poistua :( Mutta onneksi on muistot. Se pitää aina muistaa; pitää kerätä elämässä asioita tekemällä ja kokemalla, että on sitten paljon mitä muistella.
Siksi mä tykkään koristella kehoani. Mulla on paaaaljon tatuointeja ja niitä tulee kokoajan lisää. Lävistyksiä on vissiin enää 3 ja yksi venytys. Kyllä vain yksi. Epätasapaino ulkoisesti tuo mulle tasapainoa sisäisesti. Mulla tukkakin oikeelta koneella lyhyt ja muualta sit vähäsen pidempi. Mutta oma väri päässä ekaa kertaa sitten 6lk. Elikkäs jotain muutama vuosi sitten ;)

Mutta hei, kai mun tarvii nyt lopetella, mähän olen höpötellyt tähän vaikka mitä ihmeellistä, mutta kait se annetaan anteeksi, olenhan ekakertalainen!
Ens kerraksi voisin miettii jopa jonkun aiheen, niin ei olis tällanen rönsyilevä pelkkää tekstiä oleva postaus. Mutta kiva jos joku sen loppuunkin jaksoi lukea.

<3 HiDi