How R U doin'?

Ehkä maailman yleisin kysymys; "Mitä sulle kuuluu?"

Mutta kuinka moni sitä kysyvä oikeasti haluaa vastauksen siihen? Uskon, että aika harva.

Mua ainakin suuresti ottaa päähän (mua tosi lähelläkin olevat) ihmiset ketkä tätä kysymystä esittää silleen muutenvaan. Siks mulla onkin tapana vastata; "Haluatko oikeesti tietää vai vastaanko vain, että "hyvää"?" Ja jotkut hämmentyy. Jotkut sanoo suoraan, ettei halua kuulla ja nämä  ihmiset harvoin ovat ystäviäni tai että olisin  heitä edes sellaisena pitänyt. Tosin, jos kaikki vastaavat näin niin kenelle kerron miltä musta oikeasti tuntuu?

Joo psykalle.
Riittääkö se? Riittääkö, että vain tuntematon ihminen tietää miten paha sulla on olla? Että täysin tuntematon, sun vapaa-aikaan mitenkään liittymätön, henkilö on ainoa, joka tietää sun suurimmat murheet ja ahdistavimmat ajatukset. Mun mielestä ei ikinä. Tässä vaiheessa kuvaan pitäisi tulla ystävät ja perhe.

Jokaisella pitäisi olla ihminen elämässään kenelle voi puhua aivan kaikki asiat. Se ihminen tuntisi sut täysin, sun arkirutiinit, pahimmat olot, vaikeimmat ajat ja lohduttaa, kun itket. Mä luulin, että mulla on näitä ihmisiä. Karu totuus on, että luulin väärin. Luulin että voin sanoa ääneen jos mulla on niin paha olo, että tuntuu että haluaisin kuolla.

Musta on eri asia haluta kuolla kuin, että tuntuu siltä kuin haluaisi kuolla.
Musta toi tunne kuvastaa sitä miten paha on ihmisen olla, ettei osaa hallita ajatuksiaan ja tunteitaan ja helpoimmalta silloin tuntuu kun vain kuolisi pois. Pääsisi eroon kaikesta tuskasta, kaikesta paskasta jota on harteillaan kantanut about 30 vuotta.
Mä olen niin hannari, etten sitä koskaan tee. Miksi tekisin kun aiemminkin olen epäonnistunut? Olenhan niin paska, että siinäkin epäonnistuin.

Ei, mä en halua kuolla. Mä haluan olla onnellinen! Elää täysillä, rakastaa, nauraa, iloita.. Mutta en mä voi silti sille mitään, että joskus tuntuu että haluaisin kuolla.
Onko se väärin? Enkö saa tuntea näin? Vai enkö vaan saa kertoa sitä läheisilleni, jottei heille tulisi pahaa oloa? Eikö heidän myös silloin tulisi olla kysymättä minulta miten voin, jos he eivät kuitenkaan ole valmiita ottamaan vastausta vastaan? Eikö kukaan kanna vastuutaan?

Kun mä kysyn ihmiseltä mitä sulle kuuluu? niin tarkoitan sitä oikeasti. Haluan oikeasti tietää mitä sinulle kuuluu ja odotan rehellistä vastausta. Tämän mukaan itsekin vastaan (usein) totuudenmukaisesti, joka kuitenkaan ei selkeästi miellyttänyt kysyjää.

Älä (ainakaan multa) kysy mitä mulle kuuluu, josset siihen vastausta halua vaan small talkkaat. Totea sitten vaikka, että onpas kaunis päivä! johon voin yhtä aivottomasti todeta, että niinpäs onkin, kivaa tää talvi kun vihaan talvea! ja se siitä!

Se siitä avautumiseseta.

HiDi