Mä olen ollut niin väsynyt. Nyt mä olen todella väsynyt.
Extempore ilmoille putkahtavia itkukohtauksia, niin suurta ahdistusta rinnassa, että tuntuu kuin rintakehä murtuisi pikkuhiljaa kohti selkärankaa.
Mä yritän, mä yritän ihan kaikkeni. Mut usein tuntuu ettei sekään riitä, josta seuraa olo, ettei edes olisi yrittänyt. Se olo sitte taas tuo mukanaan itsensä soimaamisen jonka jälkeen tuntuu entistä pahemmalta.
Mä tykkään ratkoa solmuja ja sotkuja. Jo pienenä laitoin äidin kultakorut sotkuun, jotta voisin sitten ne selvittää. Ja selvitinkin aina.
Olen elämäni aikana selvittänyt monia sotkuja ja avannut solmuja. Yleensä toisten.
Nyt olen itse umpisolmussa, kädetkin on niin siinä solmussa, ettei mulla ole mitään mahdollisuutta saada solmuja auki.
Feels like my hands are tied, U know? Are yours?
Teille kaikille, ihanaa ensi vuotta.
HiDi
