HUKASSA          

 

                                        Siis minä.        Edelleen.

                Miks mä tulin lukee mun vanhaa blogii? Mist tää ees ilmesty?                                    En enää ees muista, unohdin kaiken sillä aikaa, ku luin tän läpi.

        Lukeeko kukaan enää ees blogei?                                                                                Ite ainakin kuuntelen podeja ja äänikirjoja nykyään. En osaa ees mitenkään            muokkaa tätä sivuu, ei enää mitään muistikuvaa miten sen nuorena tein :D

 

        Loppu toi blogi sit aikoinaa siihen tosiaan, et selvis mun miehen ja mun pikkusiskon suhde jota oli pidetty mun selän takana, myös meillä. Mun kotona.

  

            Mä oon menny läpi helvetin, itseasiassa useamman erilaisen ja oon edelleen niistä aivan rikki.                                              Mä oon sitä mieltä ollut jo vuosia ettei musta ole enää ihmiseksi.                                                                                 Oon vaan NPC.                                                                             

 

Mun rakas iskä kuoli yllättäen LOIMAAN SAIRAALAN hoitovirheen takia kesällä 2020. Sillo loppu myös lopullisesti mun elämä. Ei mulla oo vaan ollu sen jälkeen enää ketään perheestä jäljellä. En ole tosiaankaan niiden ämmien kanssa tekemisissä jotka oli joskus mun perhe. Tai esittivät olevansa.

            Muistakaa ettei teillä ole mitään velvollisuuksia olla tein perheiden kans        tekemisissä, se että ne on perhettä, ei velvoita mihinkään, sä et oo valinnu sitä             perhettä, mut sä saat valita kuuluuko siitä ketäkin sun elämään.                                         Sun elämään. Muista se.

 

                        Mulla on oli viimeks narsisti avokki. Seki vielä.                                                     Siitä ku pääsin eroon about 3 vuotta sit, en oo ees koskenut miehiin.                                     Ei kiinnosta. Ei kiinnosta enää tulla kusetetuksi yms jne etc. 

 Oon tottunut ajatukseen, että oon yksin loppuelämäni joka toivottavsti olisi hyvin lyhyt.

Tai en ihan yksin oo, adoptoin edelliskesänä tänne maalle mun yhen rakkaan                     eksän äidin kissat, Elsan ja Ronjan. Onneks mulla on heidät. 

Mutta en halua enää elämää jossa en voi luottaa henkilöön joka sanoo, että rakastaa. Se sattuu ihan liikaa. Yksinäisyys sattuu vähemmän. 
Ainakin siltä se tuntuu, kun tarpeeksi itselleen sitä hokee.

 

Tässä mä oon nyt jotai neljä tuntia kuunnellut Chopinia ja lukenut tätä mun blogia ja kirjoittanut tätä postausta ja ihmetellyt esikatselussa, 
et miks tekstit on ties missä ja säätäny niitä kohilleen. 
Taas kuten ennenkin, en ajattele etukäteen mitä kirjoitan, 
en poista mitään vaan olen suora ja rehellinen, täysin auki.

Oonkin alkanu miettii, et jos alottas pitää vaik Tubessa livejä, puhua pulputtaa siellä ja sit tallettaa ne sinne katsottaviksi jälkeenpäin. 
Ei varmaan kukaan niitä livejä ikin löydä eikä varmaan mun koko kanavaa, 
mut silti, pakko päästä puhuu asioita ulos, 
ei tää kirjoitus ainakaan ketään tavoita, tää on niin vanha alusta jo.

 

   Ja joo tiiän ettei mun kanava tuu "menestyy", mut en sitä haekaan, 
vaan väylää puhista ajatukset ulos. 
Ja sehän olis vaan kirsikkaa kakun päälle jos joku tulee juttelee/kommentoi 
eli et ees yks ihminen haluaa vuorovaikuttaa mun kans tai 
ees yks samaistuu siihen mitä puhun tai et ees yks saa vertaistukea. 
Yks riittää. 

 

Mut jooh, tosiaan siitä on 14 vuotta, ku tän blogin perustin eli esittely ja kuva on sieltä, en niitä nyt ainakaan muuta. 
Hirmusti aloin kelaa, et mitä Mintulle, Elille, Anniinalle ja muille kuuluu, 
harmillisesti ihmisiä jäi elämästä, kun loppu blogi. 
Ne oli just niitä hyviä tyyppejä joiden kanssa tsempattiin toisiamme. 
Se oli hienoa.

 

Mut nyt on pakko lopettaa, olipa taidot ruosteessa tän tekstin muokkaamisen suhteen, huh huh! 
Pitää kyl alkaa treenaa taas koneen käyttöö, liikaa tulee oltua puhelimella eikä oo enää ees kymppisormijärkkä hallussa, mut ihmeen hyvin tää meni :D

 

Rakastakaa toisianne.

 

Hidi